Tarina

Vuonna 1970 perustettu Seurasaaren Kansantanssijat, aikoinaan kapinallinen tanssiryhmä, on monien murrosten kautta vakiinnuttanut paikkansa omaperäisenä osana suomalaista kansantanssia.


Välirikosta vauhtia menestykseen

Tulisieluinen Pauli Nurminen alkoi 1966 ohjata Helsingin Kansantanssin Ystävien tiistairyhmää uuteen suuntaan. Hän tohti kajota puhdasoppisesti vaalittuihin tanhuihin ja lisätä niihin eloa, näyttävyyttä ja taituruutta, jotta ne vastaisivat näyttämön ja yleisön tarpeisiin. Korostaakseen tyylinsä taiteellisuutta Nurminen käytti sanaa kansantanssi tanhun sijaan.

Uudistuslinja johti välirikkoon HKY:n kanssa, ja keväällä 1970 koko tiistairyhmä erosi ja perusti uuden tanssiseuran yhteistyössä Seurasaarisäätiön kanssa, mistä tuli nimi Seurasaaren Kansantanssijat, mutta pian uusi yhdistys jatkoi omillaan. Jalostetut kansantanssit saivat innostuneen vastaanoton tanhujen tervetulleena tuuletuksena, ja seurasaarelaiset muun muassa pitivät suuria näytöksiä Kansallisteatterissa, vierailivat Kuopio tanssii ja soi -festivaalilla ja tanssivat tunnin mittaisen ohjelman televisiossa.

Kesäisin Seurasaaren Kansantanssijat esiintyi 1970–80-luvuilla ahkerasti kansainväliselle yleisölle Seurasaaren Antintalon pihalla ja Kalastajatorpan ravintolassa. Keikkatahti yltyi hurjaksi: esityksiä saattoi olla jopa neljä samana päivänä, ja vuoden mittaan ahkerimmat karkeloivat kansallispuvuissa satakin kertaa. Uudistajaseuran näkyvyys ja menestys ärsyttivät tanhupiirejä, jotka toistuvasti syyttivät seuraa perinteen vääristelystä ja yleisönkosiskelusta, mutta vanhoillisten paheksunta vain lisäsi kiinnostusta seuraa kohtaan.

Seuran kukoistusta varjostivat pääohjaajan henkilökohtaiset ongelmat, jotka johtivat taiteelliseen alamäkeen ja lopulta 1984 erottamiseen. Tanssijoiden rivistä ohjaajaksi ryhtynyt Staffan Lundström nosti seuran jaloilleen ja pitäytyi Nurmisen linjalla, josta 1980-luvulla kehittyi kansantanssin valtavirtaa.

Kuva: Kari Österberg

Historiasta ammentavaa tanssiteatteria

Uudeksi ohjaajaksi tuli 1996 Varpu Heinonen, joka alkoi määrätietoisesti nostaa seuran taiteellista tasoa ja laajentaa kansantanssin tyyliasteikkoa moninaisilla musiikin ja tanssin lajeilla. Kesäisin pidettiin vauhdikkaita kansantanssiesityksiä risteilyaluksilla monisatapäisille matkailijayleisöille, mutta seuran varsinaiseksi erikoisalaksi kehittyivät historian innoittamat tanssiteatteriteokset.

Ensimmäiset teokset olivat parikymmenminuuttisia kokonaisuuksia, jotka kertoivat muun muassa 1920-luvun Helsingistä ja sotavuosista. Mittakaava kasvoi 2000-luvulla, ja seura tuotti monia tunnin mittaisia, usein Helsingin vaiheista kertovia tanssiteatteriteoksia, joita esitettiin säännöllisesti museoissa ja kulttuurikeskuksissa. Aiheiden ja tyylien kirjo ulottui 1700-luvun kartanoista 1800-luvun salonkeihin, 1900-luvun alun kupletteihin ja jopa juutalaisiin klezmer-tansseihin. Kansantanssin horisonttia avarrettiin myös yhteistyössä muiden tanssiryhmien kanssa ja tuotettiin esitys, jossa Suomen, Irlannin, Balkanin ja Intian musiikki- ja tanssiperinteet kohtasivat ja sulautuivat.


Kolmeksi ryhmäksi

Seuran tanssijoiden oma luovuus on viime vuosina päässyt yhä enemmän esille, ja vuodesta 2016 seuran piirissä on toiminut omia koreografioitaan esittävä Lieke-ryhmä Maaria Vallinheimon johdolla. Seuran viisikymmentävuotisjuhlan yhteydessä muodostettiin Hiillos-ryhmä, joka jatkaa Varpu Heinosen ohjauksessa. Välke-ryhmän ohjaajana aloitti vuonna 2023 Emma Kantelinen.

Kuva: Teemu Ikonen